<!-- Global site tag (gtag.js) - Google Analytics --> window.dataLayer = window.dataLayer || []; function gtag(){dataLayer.push(arguments);} gtag('js', new Date()); gtag('config', 'UA-148747483-1'); window.dataLayer = window.dataLayer || []; function gtag(){dataLayer.push(arguments);} gtag('js', new Date()); gtag('config', 'UA-148747483-1');

Vellus Tervareitti 100km Rokua- Oulu, 3vrk.

Kello herättää minut viideltä aamulla., pomppaan ylös heti virtaa täynnä ja olo on niin kuin olisin nukkunut ainakin kymmenentuntia. Todellisuushan oli se, että unta oli takana hädintuskin viittätuntia, mutta edessä oleva lähtö sai oloni energiseksi!

Olin odottnut tätä reissua kokonaisen vuoden ja nyt oli sen aika. Teimme vaelluksen ystäväni Marian kanssa. Kävimme ensimmäisen vaelluksemme vuosi sitten näihin samoihin aikoihin ja tuolloin kohteenamme oli Luosto- Pyhä patikointireitti. Reissu oli niin ikimuistoinen ja vaeltaminen vei minut mennessään, että paluuta ei enää ollut. Tuolloin päätimme, että tästä tehdään joka vuotinen tapa.

Ensimmäinen päivä

Marian mies kuljetti meidät aamulla Rokualle ja lähdimme sieltä matkaan. Tämän lähdön olisi voinut toteuttaa niinkin, että olisimme menneet Rokuan kylpylään yöksi jo edellisenä iltana. Aamulla olisimme lähteneet liikkeelle mahat pullollaan kylpylän maittavaa aamiaista ja energiavarastot olisivat olleet enemmänkin kuin täynnä 😀 Mutta nyt oli koronarajoitusten takia muutoksia kylpylän aukioloajoissa ja tämä ei ollut mahdollista. Kylpylään kyllä vielä palaamme, sillä Tervareitistön alkupään maastot hurmasivat heti meidät ja tajusimme sen monipuolisuuden, mitä kaikkea Rokualla voi harrastaa ja tehdä!

Minä ja Maria lähdön hetkellä, aamupalalla Rokualla.

Matkamme todellinen pituus oli noin 110km 😀 Kiitos meidän hyvien suunnistustaitojen ja ihan vain reitistönmerkinnät eivät olleet halussa. Lähdimme aluksi menemään Tervareitin hiihtopohjaa ja siellä olikin kaikkea muuta kuin helpot maastot! Oli suota ja polutonta metsää, hiki virtasi ja mieliala teki tasasesti nousua ja laskua. Pääsimme kuitenkin lopulta takaisin oikealle reitille. Tässä paremmassa patikointiin tarkoitetussa reitissä on merkissä ruskealla pohjalla patikointikuva, latupohjalla taas sinisellä pohjalla. Kyllä katsottiin tämän jälkeen tarkkaa, että ruskeaa on näkyvissä ja tietenkin oranssia, sillä se on Tervareitin merkkienväri.

Kirjoitin, että eksyessämme mieliala teki nousua ja laskua, se on juurikin näin. Nämä on niitä henkisenkasvun paikkoja näillä reissuilla. Olet omin jaloin liikkeellä, sinulla on kolmentoistakilon rinkka selässä, matkaa on valtavasti edessä ja kaiken lisäksi olet luonnon armoilla ihan tuntemattomassa paikassa. Kyllä siinä miettii, että selviääkö täältä ja vielä se, että matka on jo muutenkin niin pitkä, eikä haluttaisi väsyttää itseään yhtään enempää, ainakaan kävelemmä turhia ylimääräisiä kilometrejä ja vielä haastavissa olosuhteissa.

Maria vaeltaa

Meillä oli haasteena myös etukäteen valmiiksi varatut majoitukset! Oli niin houkutteleva ajatus selvitä niihin aikanaan, että saisi nukkua kunnon yö unet. Kahdentoistatunnin kävelyn jälkeen uni maittaa ihan kivasti ja on enemmänkin kuin mukavaa ladata akkuja ihan rauhassa.

Ensimmäisen yön yövyimme Utajärven vanhassa pappilassa ja en voi kuin suositella paikkaa!! Mahtava palvelu ja erittäin siistit ja näkemisen arvoiset majoitustilat. Meidät otti illalla lämpimästi vastaan iloinen ja herttainen yrittäjä. Uni maittoi puhtaissa lakanoissa ja hyvässä sängyssä. Saimme vielä kaiken lisäksi nauttia omasta puhtaudestamme, suihkussa käynti oli kova sana lämpimän ja pitkän kävelypäivän jälkeen.

Toinen päivä

Aamulla lähdimme sitten taas matkaan ja takoituksenamme oli käydä huoltoasemalla aamiaisella ja samalla täydentää muonavarastojamme. Mutta mikään paikka ei ollutkaan vielä aamulla auki, vaikka internetin ihmeellinen maailma niin meille väittikin. Mietimme, että jos jäämme odottamaan pariksi tunniksi paikkojen aukeamista, niin silloin matkalle lähtö venyy liian myöhään ja se kostautuu illasta.

Utajärven Vanha pappila

Soitimme Vanhaan pappilaan, jossa yövyimme ja meidät oli heti pelastettu! Tämä ihana yrittäjä sanoi, että tulkaahan ihmeessä takaisin, hän laittaa meille aamiaista ja pääsette taas mahat täynnä matkaan. Meitä harmitti tietenkin se, että muonavarastot jää nyt täyttämättä ja liian vähällä energialla ei tällainen matka onnistu ja jos onnistuukin, niin siitä on mahan huutaessa armottomasti tyhjyyttään, ainakin nautinto kaukana. Mutta onneksi turhaa murehdittiin tätäkin ja miettittiin koko asiaa, sillä pappilassa meitä odotti aamupala ja matkallekkin oli evästä mukaan otettavaksi!!! Aamupalan lisäksi saimme vielä ruokaakin reppuun, kyllä oli ihana tunne.

Toisena päivänä onnistuimme myös harhautumaan reitiltä, mutta siinä oli jo omaakin mokaa. Kävelimme yhden patikkamerkin ohitse ja kohta löysimme itsemme ihmettelemässä isoa suoaluetta johon kävelemämme tie yhtäkkiä päättyi. Se asia oli kuitenkin varmaa, että soista olimme saaneet jo edellisenä päivänä ihan tarpeeksi ja suolle me ei summassa lähdetty enää rymyämään ilman minkäänlaista opaskylttiä! Tässä kohden tartuin puhelimeen ja soitin matkan viimekesänä taivaltaneelle Lauri Salovaaralle. Lauri oli muutenkin antanut jo aikaisemmin meille vinkkejä ja ohjeita evääksi reppuun. Lauri teki parhaansa ja kaikensa auttaakseen meitä, kiitos siitä! Mutta takaisin päin lähdettyämme huomasimme tämän oman mokamme ja käännyimme taas turvallisesti reitille 😀

Toisen yön yövyimme Montan leirintäalueella. Lähestyessämme leirintäaluetta, saimme kokea sen tunteen kuinka yksi kilometri voi olla pitkä ja tuntua ikuisuudelta silloin kun väsy alkaa painamaan, jalat huutaa tuskaa ja yö painaa päälle. Perille päästyämme kaikki negatiivinen kuitenkin huuhtoutui taas hetkessä mielistämme, sillä saimme täälläkin niin ihanan lämpimän vastaanoton!

Montan leirintäalue

Soitimme muutamaa kilometriä ennen leirintäalueen yrittäjälle, että olemme tulossa. Perille päästyämme leirintäalueen ravintola oli jo mennyt kiinni, sillä kello löi jo puoliyhtätoista illalla. Tästä myöhäisestä saapumisestamme huolimatta meille oli katettu pöytä valmiiksi ja pääsimme syömään aivan yli hyvälle maistunutta lohikeittoa, taas olimme taivaissa! Ruoka maistui taivaalliselle ja varmasti se olisi ollut tavallisissakin olosuhteissa hyvää, mutta tässä tilanteessa se oli varmasti jotain vielä parempaa.

Yövyimme kahden hengn mökissä, joka oli aivan veden äärellä, mökin portailta aukaesi upeat maisemat. Alun perin meidän piti nukkua riippumatoissa korkealla puussa, mutta lähes myrskyä hipova tuuli esti sen ja se ei olisi ollut enää turvallista. Tuolle tuulelle joka oli matkassa mukana välillä voimakkaastikkin olemme myös kiitollisia, sillä sääsket eivät vaivanneet meitä tällä reissulla. Tutustuimme leirintäalueen yrittäjien kanssa ja he olivat mahtavaa porukkaa. Montan leirintäalue tarjoaa paljon aktiviteettia ja monenlaisia mahdollisuuksia kannattaa käydä tutustumassa! Minä ainakin palaan vielä sinne ja monesti!

Mökki jossa yövyimme

Kolmas päivä

Aamulla heti herättyämme kävimme täyttämässä eväsvarastoja muhoksella ja niin matka taas jatkui. Nyt meidän piti huolehtia mukaamme kahden päivän vesi ja muonavarastot. Rinkka painoi taas ihan kiitettävästi, eikä tarvinnut miettiä onko se selässä 😀 Seuraava etappimme oli Kalliojärven eräkämppä. Nyt meillä oli matkaa taivallettavana tälle päivälle ”enään” kahdeksantoistakilometriä, sillä olimme tulleet edellisinä päivinä pitempiä matkoja. Vaikka matka oli lyhyempi aikaa meillä siihen kului kuitenkin yhtä paljon kuin aikaisemmin pitempiin matkoihin. Väsymys rupesi painamaan ja tämä näkyi kävelyvauhdissa ja pysähdyksien tihentymisenä. Jalat olivat myös rakoilla ja rikki, ne vaativat myös tuon tuostakin ilmakylpyjä ja lepoa.

Kalliojärven eräkämppä oli myös erittäin hieno paikka. Siitä näki, että sitä pidettiin hyvin ja sitä arvostetaan. Se oli siiti ja kaikki paikat olivat kunnossa. Illalla nautimme kämpän sähköttömyydestä ja tunnelmasta, söimme kynttilän valossa illallisen, tonnikala ja ruisleipää 😀 Mutta hyvälle nekin maistuivat nälkäisenä ja väsyneenä, tunnelma oli rauhallinen.

Kalliojärven eräkämppä

Kämpässä oli paljon nukkumapaikkoja, sinne mahtuu useampi matkaaja unille. Tällä kertaa me olimme siellä kahdestaan, mutta yöllä sinne oli tullut lisää porukkaa. Maria oli kuullut kun he olivat käyneet mökissä sisällä ja puhuneet, että täällä on joku, annetaan niiden nukkua. He olivat itse menneet pihalla olevaan grillikotaan nukkumaan. Aika hienoa ajattelua toisia kohtaan, vaikkakin me olisimme ottanet heidät mielellämme sisälle nukkumaan, öiset kulkijat kuuluvat tähän hommaan ja eräkämppä majoitukseen.

Viimeinen aamu, maali häämöttää

Aamulla heräsimme jo viiden aikaan ja lähdimme heti matkaan. Matkaa meillä maaliin meillä oli enää kuusitoistakilometriä. Tunne lähdön hetkellä oli kuin voittajalla, nyt uskalsi jo ajatella, että jippii me teimme sen.

Varhaisen lounaan söimme matkalammella, tämä oli yksi mieleenpainuvimmista elämyksistä mitä koimme. Matkalammen reunalla suon keskellä kulki pitkät pitkospuut. Istuimme pitkospuille keskelle suota matkalammen ääreen ja ruokailimme siinä. Oli hieno tunne istua luonnon sylissä, nauttia hiljaisuudesta ja rauhasta, ihana hetki! Näitä hetkiä joissa oikein kunnolla nautiskelimme, oli matkan varrella paljonkin. Vietimme aikaa upeilla laavuilla, pitkospuilla, metsäteillä ja rannoilla. Kauniita maisemia Tervareitti tarjoaa ja näyttää Suomen parhaita puolia.

Minä ja Maria suolla 😀

Ihan matkan lopuksi saimme kokea vielä yhden elämyksen, se oli lossi jolla mentiin joen yli. Tämä lossi ei kuitenkaan toiminut moottoreilla vaan meistä otettiin viimeisetkin mehut irti 😀 Lossi nimittäin vedettiin käsivoimin toiselle puolelle. Kiva j uusi kokemus oli tämäkin.

Reitin ihan loppupätkää emme ensin meinanneet löytää, mutta kysyimme ihmisiltä neuvoa ja näin löysimme tien perille maaliin asti. Ihmisiä näimme tällä reitillä jonkin verran. Alkumatkasta emme niinkään, mutta lähempänä Sankivaaraa ihmisiä rupesi näkymään. Oli pyöräilijää, päiväretkeilijää ja jututettiin me yksi porukkakin, joka oli tekemässä samaa koitosta kuin me, mutta toisin päin. Kaikki kohtaamiset näiden ihmisten kanssa jäivät erityisesti mieleen, ne olivat iloisia ja ajatuksia vaihdettiin aina mukavassa hengessä.

Me tehtiin se!

Maaliin päästyämme meitä odotti todellinen yllätys!! Marian mies tuli meitä sovitusti Sankivaarasta hakemaan, mutta hän ei ollut tullut paikalle tyhjin käsin. Saimme heti käteemme pikarit joihin laitettiin skumppaa onnistuneen matkan kunniaksi!! Mukana oli myös kylmälaukullinen muita kylmiä juomia ja suklaataa!!!! Kyllä kuulkaa veti herkäksi tällainen huomioiminen. Voin kertoa, että jano oli ja suklaa maistui. Kiitos vielä tästä!

Me teimme sen!

Loppu mietteet

Vaellus oli onnistunut, henkisesti kasvattava, elämyksiä antava ja upea kokemus. Minä henkilökohtaisesti koen vaelluksen todelliseksi pysähtymiseksi. Ajantaju katoaa täysin luonnon keskellä. Polkuja ja vaativia maastoja kulkiessa ajatuksen täytyy pakostakin olla juuri tässä hetkessä, katsot eteesi ja sitä mihin astut seuraavaksi.

En vieläkään ole ihan kunnolla ymmärtänyt sitä, että miten tämä tallainen tekeminen voikin nollata tuon päänupin niin totaallisesti. Mutta sen olen tajunnut, että niin se vaan tekee!

Suosittelemme!

Comment

  1. Missä kohdissa tarkemmin käännyitte väärin.. oliko merkit huonosti näkyvillä vai kuin.. olis tarkotuksena varmaan ensvuonna mennä sama reitti..

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

<!-- Global site tag (gtag.js) - Google Analytics --> window.dataLayer = window.dataLayer || []; function gtag(){dataLayer.push(arguments);} gtag('js', new Date()); gtag('config', 'UA-148747483-1');
Hanna Maaria